Advertisement
 Translation for 'yhdeksäntoista' from Finnish to English
yhdeksäntoistanineteen
1 translation
To translate another word just start typing!

Translation for 'yhdeksäntoista' from Finnish to English

yhdeksäntoista
nineteen
Advertisement
Usage Examples Finnish
  • 4. elokuuta 1909 Terrier No. 83 "Earlswood" -veturin vetämä moottorijuna törmäsi puskuriin kuljettajan virheen vuoksi. Onnettomuudessa vahingoittui yhdeksäntoista ihmistä.
  • Bahai-vuosi muodostuu 19 kuukaudesta, joista jokainen on yhdeksäntoista päivän pituinen.
  • Kaudella 2014–2015 Ghezzal pelasi ensimmäiset ottelunsa Parman paidassa. Ghezzal pelasi kauden aikana yhdeksäntoista ottelua ja ei tehnyt maaliakaan kauden aikana.
  • Miesten maantieajo käytiin 262,2 kilometrin reitillä 27.9.2009. Kilpailussa ajettiin yhdeksäntoista 13,8 kilometrin kierrosta.
  • Viherbulbulien sukuun kuuluu BirdLifen mukaan yhdeksäntoista lajia.

  • Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja "Ahneus" oli mukana heistä yhdeksäntoista listalla.
  • BlackBerryn valmistajan arvosta hävisi kesällä 2012 yhdeksäntoista prosenttia, kun yhtiö kertoi huonosta tuloksesta ja uuden käyttöjärjestelmän lykkääntymisestä.
  • Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja "Polkupyörävaras" oli mukana heistä yhdeksäntoista listalla.
  • Uransa aikana Faber voitti paitsi yhdeksäntoista Tour-etappia, myös kokonaiskilpailuja Pariisi-Brysselissä (1909), Bordeaux-Parisissa (1911), Paris-Toursissa (1909, 1910), Paris-Roubaix'ssa (1913) ja Lombardian ympäriajossa (1908).
  • 19 (yhdeksäntoista) on luonnollinen luku, joka tulee luvun 18 jälkeen ja ennen lukua 20.

  • Hän valmistui New Yorkin yliopistosta ja oli yhdeksäntoista vuoden ajan naimisissa tieteiskirjailija Samuel R.
  • Brooks on yli 30-vuotisen soolouransa aikana julkaissut yhdeksäntoista studioalbumia.
  • Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu mm. yhdeksäntoista viulukonserttoa ja nelisenkymmentä oopperaa.
  • marraskuuta 1599 Suurtorilla järjestettiin Turun verilöyly, jossa Kaarle-herttua mestautti yhdeksäntoista poliittista vastustajaansa.
  • Lieksan Savijärvi ja Juuan Savijärvi ovat Suomen laajimmat Savijärvet. Suomessa on yhdeksäntoista vähintään hehtaarin laajuista Savijärveä.

  • Suurin osa yliopistojen opiskelijoista muistivat ulkoa Aristoteleen yhdeksäntoista syllogismia kahdelle subjektille, mikä mahdollisti sen, että he kykenivät loogisesti kytkemään väitelauseiden subjektit ja objektit toisiinsa.
  • Jumijärvi on Keski-Suomessa Jämsässä Lahnajoen lähellä sijaitseva järvi. Jämsän keskustasta on noin yhdeksäntoista kilometriä luoteeseen ja Tampereelta noin 85 kilometriä koilliseen.
  • Pakila-Kankkilan kaksikielinen kansakoulu perustettiin 1905, jossa oli 1916 kaksikymmentäkaksi ruotsin- ja yhdeksäntoista suomenkielistä oppilasta.
  • Kesäkuussa 2019 ilmoitettiin yhdeksäntoista Timanttiset-myymälän sulkemisesta, kun niitä omistanut FG Retail Oy haettiin konkurssiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
  • Vuodesta 2011 maakuntia on yhdeksäntoista. Yksi maakunnista, Ahvenanmaa, on itsehallinnollinen.

    Advertisement
    © dict.cc Finnish-English dictionary 2024
    Contains translations by TU Chemnitz and Mr Honey's Business Dictionary (German-English only).
    Links to this dictionary or to individual translations are very welcome!